Joonas Kuisma
2009
2010
2011
2008

Kooste vuoden 2008 uutisista

Uusimmat ensin

31.12.2008

Joonas Kuisma kovin tavoittein motocrosskauteen 2009

Pornaislainen, Vantaan Moottorikerhoa kaudella 2008 edustanut, Joonas Kuisma nousi vuonnna 2008 nopeasti motocrossin junioreiden kansainväliselle ja kansalliselle huipulle. Joonas sijoittui Hollannissa kovatasoisessa  juniorien Maailman Mestaruuskilpailuissa lopputuloksisssa sijalle 14 ja eräsijalle 8. Saavutus on yksi suomalaisten kaikkien aikojen parhaita. Joonas nousi myös pistesijoille niissä motocrossin EM-sarjan kilpailuissa, joihin hän osallistui. Menestys olisi ollut vieläkin parempi, jollei kausi olisi loppukesällä keskeytynyt muutamaksi viikoksi loukkaantumisen takia.
 
Kaudella 2009, keväällä 16 vuotta täyttävällä, Kuismalla on tähtäimessä jo menestys motocrossin aikuisten Suomen Mestaruussarjassa. Kansainvälisellä tasolla hän kilpailee Juniorien EM - sarjassa ja Saksan kovatasoisessa ADAC-sarjassa. Ensi kesän suurin haaste on menestyä aikuisten Euroopan Mestaruussarjan osakilpailussa elokuussa Vantaalla. Kisaan pääsy vaatii nousua kansalliselle huipulle yleisessä sarjassa.
Ensi helmi-maaliskuussa Joonas Kuisma on harjoitusleirillä  Yhdysvalloissa, josta tulevat maailman motocrosshuiput. Joonas kuuluu Moottoriliiton valmennusryhmään ja henkilökohtaisina valmentajina ovat maan parhaat mahdolliset voimat. Taustajoukkoihin kuulu mm mekanikkona  isä  Karri Kuisma, jolla on ajajakokemusta motocrossista aina MM- sarjaa myöten.
 
Joonaksella on vankka ja monipuolinen urheilutausta; hiihtoa, suunnistusta, yleisurheilua ja jääkiekkoa. Joonas oli kantava voima ikäluokkansa parhaassa joukkueessa: Jokerit -93. Joukkue oli Suomessa lähes voittamaton ja menestyi erinomaisesti Kanadan suurissa turnauksissa. Pari vuotta sitten Joonas keskittyi motocrossiin, kun kilpailu monessa lajissa ei ollut enää mahdollista.   
 
Motocross on melko kallis urheilulaji. Vaikka perhe on suurin taloudellinen tukija, ei nousu huipulle onnistua ilman muita tukijoita. Joonaksella on muutama tukija, mutta kauden 2009 suunnitelmien toteutuminen edellyttää lisää taloudellisia tukijoita. Joonas jatkaa parhaalla mahdollisella kalustolla ,Team Suzuki Finlandiassa, pyöränä Suzuki RMZ 250; ajovarusteet, Lazer ja Nofear, tulevat Gearzone Oy:ltä.


28.8.2008

Joonas Kuisma loukkaantui - kausi ohi

Joonas loukkasi vasemman olkapäänsä reilu viikko sitten tiistaina kaatuessaan harjoituksissa. Vaikka Joonas ajoi ja voitti su 24.8 Tuusulan kisoissa C/A luokan kilpailun, niin lääkäri Ilkka Moilasen kanssa neuvoteltua on Joonas, taustajoukkojen tuella,  päättänyt pitää 3-4 viikon ajotauon, jotta lapaluun halkeama/murtuma luutuisi kunnolla ja myöhempiä komplikaatioita ei ilmaantuisi.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että 85 cc luokan ajot Joonaksen osalta ovat ohi, ja katse siirretty harjoitteluun isolla pyörällä.

Kaudella 2009 Joonas tulee kilpailemaan Nuorten SM, Junior EMX2 ja Saksan ADAC MX2 junior sarjoissa Suzukilla , Team Suzuki Finlandin , NoFearin ja Lazerin tuella.


24.8.2008

Joonas Kuisma voittoon Tuusulan  kansallisissa motocrosskilpailuissa

Joonas Kuisma voitti kansallisen juniorin C/A-luokan Tuusulan kansallisissa motocrosskilpailuissa, joihin osallistui yhteensä yli 300 kilpailijaa. Ensimmäisessä erässä Kuisma kaatui selvässä johtoasemassa. Hän menetti 20 sekuntia ja putosi neljänneksi, mutta nousi maalissa aivan erän voittaneen Tuusulan Moottorikerhon Toni Holopaisen kantaan. Toisen erän Joonas Kuisma johti lähdöstä maaliin ja voitti erän ja koko kilpailun. Kuisma oli myös harjoitusten nopein kuljettaja.
Kilpailussa toiseksi sijoittui kotiradallaan ajanut Toni Holopainen.
 
Joonas Kuisma jatkoi sitä hyvää vauhtia, jolla hän menestyi hyvin  äskettäin Hollannissa ajetuissa motocrossin juniorien maailmanmestaruuskisoissa.


10.8.2008

Joonas  Kuisma  menestyi motocrossin MM:ssä

Joonas Kuisma vastasi kovimmasta suomalaissuorituksesta Hollannin Heerdessä ajetuissa nuorten MM-motocrossissa. Joonas ajoi 85-kuutioisten luokassa toisessa erässä sijalle 8 ja ensimmäisessä erässä sijalle 25. Yhteispisteissä hän sijoittui MM:ssä sijalle 14. Kuisma ajoi karsinnassa omassa ryhmässään 43:n kuljettajan joukossa sijalle 6. Kaikkiaan alle 16-vuotiaiden luokkaan osallistui 87 kilpailijaa ympäri maailmaa 30 maasta.
Joonaksen menestys ylitti odotukset ja oli yksi kaikkien aikojen parhaita suomalaissuorituksia nuorten MM-motocrossissa. Jo  finaaliin pääsy olisi ollut hyvä tulos. Mahdollisuudet olivat vielä parempaan menestykseen, sillä Joonas kaatui ensimmäisessä erässä kaksi kertaa ja toisessa kerran. Vauhdit olisivat riittäneet kummassakin erässä kymmenen parhaan joukkoon ja yhteispisteissä aivan MM kärkeen.
Muista suomalaisista Atte Jousi, joka on hallinnut kotimaisia kilpailuja, oli molemmissa erissä sijalla 17. ja yhteistuloksissa sijalla 20. Eetu Salo oli karsinnassa 32.  eikä päässyt finaaliin.
Alle 18-vuotiaiden luokassa,125 kuution pyörillä, Ludde Söderberg oli yhteispisteissä sijalla 21; eräsijoitukset olivat 21. ja 15. Mikko Jumppanen oli karsinnassa 36. eikä selvinnyt finaaliin.


5.8.2008

Joonas  Kuisma  motocrossin MM-kilpailuun

Motocrossin kuudes SM- ja juniorien Suomen Cup kilpailu ajettiin Lahdessa. Joonas Kuisma oli juniorien ensimmäisessä kilpailuerässä toinen. Kuisma johti erää ensimmäiset kolme kierrosta. Pieni virhe pudotti sijalle 2. ja yritys nousta uudelleen johtoon seuraavalla kierroksella johti kaatumisen, mutta toinen sija tuli selvästi. Toisessa kilpailuerässä Kuisma kolaroi kierroksella ohitettavan kanssa ja putosi sijalle 4. Viimeisessä mutkassa hän nousi vielä täpärästi sijalle 3., mutta kolarin tuloksena jäi maalissa sijalle 4.
 
Yhteispisteissä kahdentoista erän jälkeen Joonas on sijalle 3.
 
Joonas Kuisma kilpailee  Suomen edustajana ensi viikonloppuna 9-10.8. 2008 Motocrossin Juniorien Maailmanmestaruudesta Hollannin Heerdessä. Joonas osallistuu alle 16-vuotiaiden luokkaan, jossa on kaikkiaan 120 kilpailijaa. Suomesta juniorien maailmanmestaruuskilpailuun  osallistuu kolme kilpailijaa alle 16-vuotiaiden luokkaan ja kaksi kilpailijaa alle 18-vuotiaiden luokkaan.


26.7.2008

Joonas Kuisma toiseksi  motocrossissa Karkkilassa

Motocrossin MX1-luokan SM- kilpailut ajettiin Karkkilassa. Joonas Kuisma oli niiden yhteydessä ajetun kansallisen juniorin C/A-luokan toinen. Huonosta lähdöstä huolimatta Kuisma nousi lopulta toiseksi. Kilpailun voitti luokkaa tänä vuonna  hallinnut Hyvinkään Moottorikerhon Atte Jousi, kolmas oli Turun Moottorikerhon Cristian Gunn.
 
Joonas Kuisma on yksi Suomen edustajista parin viikon kuluttua Hollannissa ajettavissa motocrossin juniorien maailmanmestaruuskisoissa. Siellä kilpailevat parhaat nuoret ajajat ympäri maailmaa ja kaikilta mantereilta.
Maailmanmestaruudesta kilpaillaan kahdessa luokassa; enintään 16-vuotiaat ja enintään 18-vuotiaat. Joonas kilpailee nuoremmassa luokassa, jossa on mukana kaikkiaan 120 kilpailijaa.


23.7.2008

Kuisma vauhdissa motocrossissa

Motocrossin viides SM- ja juniorien Suomen Cup kilpailu ajettiin Oulussa. Pornaislainen Joonas Kuisma oli juniorien aika-ajoissa toinen ja toisessa kilpailuerässä kolmas, vaikka ensimmäisen erän loukkaantuminen hiljensi vauhtia. Ensimmäisessä kilpailuerässä Kuisma joutui lähtökolariin ja loukkaantui lievästi. Joonas nousi kuitenkin erän lopussa jo sijalle 4, mutta kaatuminen toiseksi viimeisellä kierroksella pudotti hänet maalissa sijalle 9.
 
Yhteispisteissä kymmenen erän jälkeen Joonas on nyt sijalle 3. Oulussa Hyvinkään Moottorikerhon Atte Jousi voitti jälleen molemmat erät ja johtaa yhteiskilpailua maksimipistein. Toisena on Salpausselän Moottorikerhon Juuso Matikainen.
 
Joonas Kuisma kilpaili nyt ensimmäisen kerran Suzukilla maahantuojan tukeman Team Suzuki Finlandin väreissä.  Joonas  Kuisma pääsi uudella pyörällä heti hyvään vauhtiin, mutta kolari ja kaatuminen estivät kamppailun voitosta.


8.7.2008                 
                          

Joonas Kuisma Moottoriliiton valmennusryhmään

Motocrossin neljäs SM- ja juniorien Suomen Cup kilpailu ajettiin Mikkelissä. Joonas Kuisma oli juniorien toisessa kilpailuerässä kolmas. Ensimmäisessä erässä hän ajoi ulos ensimmäisellä kierroksella ja putosi sijalle 39. Onnettomuuden takia lyhennetyssä erässä hän ehti nousta ennen erän keskeytystä sijalle 15.
 
Yhteispisteissä kahdeksan erän jälkeen, sarjan puolivälissä, Joonas nousi sijalle 3.
 
Joonas Kuisma on kilpaillut puhtaasti yksityiskuljettajana ilman maahantuoja tai tehtaan tukea. Kilpailukaluston kanssa on ollut ongelmia, jotka ovat heikentäneet sinänsä hyvää menestystä.
 
Nyt Joonas Kuisma on vaihtanut pyörämerkkiä ja siirtynyt maahantuojan tukemaan Team Suzuki Finlandiin.
 
Loukkaantumisten jälkeen kuntoutunut Joonas  Kuisma on päässyt hyvään vauhtiin. Kuisma on valittu nyt Suomen Moottoriliiton motocrossin B-valmennusryhmään, johon kuuluvat lupaavimmat junioriajajat.


23.5.2008

Joonas Kuisma motocrossin Euroopan Mestaruuspisteille

Motocrossin juniorien EM-osakilpailu ajettiin Latvian Kegkumissa. Joonas Kuisma ajoi toisessa erässä sijalle 13 ja sai 8 EM-pistettä. Ensimmäisessä erässä tuli sijasta 20 yksi piste. Joonaksella oli epäonnea, sillä ensimmäisessä erässä hänellä oli teknisiä ongelmia ja toisessa erässä hän jäi lähdössä toiseksi viimeiseksi. Nousu sieltä sijalle 13 oli komea suoritus ja paremmalla lähdöllä se olisi riittänyt kärkikymmenikköön.
 
Vantaan Moottorikerhoa edustava, Joonas Kuisma on  osallistunut kahteen kaikkiaan viidestä ajetusta EM-osakilpailusta. Yhteispisteissä hän on 11 pisteellä sijalla 37  luokassaan EMX-85, jossa ajavat Euroopan mestaruudesta enintään 16-vuotiaat kilpailijat.


15.6.2008

Joonas Kuismalle menestystä ja epäonnea motocrossin Suomen Cupissa

Motocrossin kolmas SM- ja juniorien Suomen Cup kilpailu ajettiin Jämsässä. Joonas Kuisma oli juniorien ensimmäisessä kilpailuerässä kolmas, vaikka pyörän takaiskunvaimentaja rikkoutuu jo ennen erän puoliväliä. Toisessa erässä pyörän moottorissa oli käyntiongelmia ja Kuisma putosi sijalle 7.
 
Joonas Kuisma kilpailee puhtaasti yksityiskuljettajana ilman maahantuoja tai tehtaan tukea. Kilpailukaluston kanssa on ongelmia, jotka ovat heikentäneet sinänsä hyvää menestystä. Juniorien C/A Suomen Cupissa ajavat  enintään 16-vuotiaat. Jämsässä kilpailijoita oli 43 .
 
Viime kauden loukkaantumisten jälkeen kuntoutunut Joonas  Kuisma kamppailee  Suomen Cupin voitosta. Hän ajaa myös juniorien Euroopan Mestaruussarjan kilpailuja. Kuisma on ajanut kahdessa Hollannissa ja Latviassa ajamassaan kilpailussa   kolmessa  erässä EM-pisteille.


11.5.2008

Joonas Kuisma palkintopallille motocrossin Suomen Cupissa

Motocrossin toinen SM- ja juniorien Suomen Cup kilpailu ajettiin Turussa. Pornaislainen Joonas Kuisma oli juniorien molemmissa kilpailuerissä kolmas. Yhteispisteissä hän on kahden osakilpailun jälkeen 3.sijalla tasapisteissä ( 80 ) toisena olevan Tuusulan Moottorikerhon Toni Holopaisen kanssa. Turussa Hyvinkään Moottorikerhon Atte Jousi voitti molemmat erät ja johtaa yhteiskilpailua maksimipistein.
 
Joonas Kuisma ahdisteli toisessa erässä Jousta ja jo kävi johtopaikalla, mutta kaatuminen pudotti Kuisman kolmanneksi. Joonas Kuisma täytti juuri  15 vuotta; juniorien C/A Suomen Cupissa ajavat  enintään 16-vuotiaat. Turussa kilpailijoita oli 42 .
 
Viime kauden loukkaantumisten jälkeen kuntoutunut Joonas  Kuisma kamppailee tosissaan Suomen Cupin voitosta. Hän osallistuu myös osaan Juniorin Euroopan Mestaruussarjan kilpailuista. Huhtikuun lopussa Hollannin Lieropissa tuli jo menestystä, kun  Kuisma selvisi karsinnoista kilpailueriin ja sai toisesta erästä 2 EM-pistettä.
Seuraavaksi Kuisma osallistuu 18.5 Latvian Kegkumissa ajattavaan EM-kilpailuun.


27.4.2008

Joonas Kuisma motocrossissa EM-pisteille

Joonas Kuisma sijoittui juniorien motocrossin EM-osakilpailussa pistesijalle. Kuisma oli Hollannin Lieropissa ajetussa kilpailussa 2.erässä 19. ja sai 2 EM-pistettä. Ensimmäisessä erässä hän oli sijalla 32.
 
Lauantain karsinnoissa kaikkiaan 60 kilpailijasta 40 pääsi sunnuntain varsinaisiin kilpailueriin. Lauantain karsinnassa Kuisma oli 15. eränsä 30 kuljettajasta, kun jatkoon pääsi 20 kuljettajaa.
 
Euroopan mestaruudesta ajavat 85cc luokassa enintään 16-vuotiaat. Joonas Kuisma täyttää ensi viikolla  15 vuotta. Muita suomalaisia ei kilpailuun osallistunut. Tämä sarjan toinen osakilpailu oli Joonaksen ensimmäinen. EM- sarjassa on yhteensä 9 osakilpailua, joista osaan Joonas Kuisma osallistuu.


21.4.2008

Joonas Kuisma menestyi motocrossin Suomen Cupissa

Motocrossin ensimmäinen motocrossin SM- ja juniorien Suomen Cup kilpailu ajettiin Vantaalla. Joonas Kuisma Pornaisista oli juniorien molemmissa kilpailuerissä kolmas. Yhteispisteissä hän on ensimmäisen osakilpailun jälkeen  40 pisteellä 3.sijalla. Vantaan Moottorikerhoa edustava Joonas Kuisma täyttää toukokuussa 15 vuotta; juniorien C/A Suomen Cupissa saavat ajaa enintään 16-vuotiaat. Vantaalla osallistujia oli yli 50 ja karsinnoista pääsi varsinaiseen kilpailuun 40 ajajaa.
 
Viime kausi jäi Joonakselta kesken loukkaantumisten takia. Olkapäätä jouduttiin leikkaamaan kolme kertaa. Nyt Joonas on ollut ajokunnossa helmikuusta alkaen ja kamppailee tosissaan Suomen Cupin voitosta.
Joonas osallistuu osaan Juniorin Euroopan Mestaruussarjan kilpailuista, joista seuraava on huhtikuun lopussa Hollannin Lieropissa.

EtusivuJoonas KuismaBlogiKalenteriUutisetKuvagalleriaVauhdissa mukanaVieraskirjaYhteystiedotLinkit